Jokaisen myrskyn jälkeen paistaa aurinko

Mä näin taas viime yönä unta siitä että mun pitää tulla pois täältä.. Oon nähny tosi monesti samantyylisen unen että oon joutunut tavallaan lähteä ihan yllättäen kotiin. Ensimmäisessä unessa olin lentokentällä ja tajusin etten sanonut kenellekään että oon menossa kotiin ja että mun työt oli vielä kesken, hyi sitä paniikin tunnetta. Viime yönä näin unta että olin lentokentän hotellissa Mannun kanssa, oltiin justiin menossa lentokentälle kun mä tajusin etten mä ollut ollenkaan tyhjännyt tätä mun kämppää.. kaikki tavarat oli vielä täällä.. Kertaakaan noissa unissa mulla ei oo ollu vaihtoehtoa enää kääntyä takasin, vaan sinne koneeseen on ollut pakko mennä. Toivottavasti se ei sitten oikeasti tunnu yhtä kauheelta.. kaikenlisäksi tässä viimesimmässä unessa Mannulla oli ihan älytön määrä tavaraa mukana, ja se jätti puolet sen vaatteista sinne hotellihuoneeseen että ne mahtuu, oli vissiin enne uni mulle, mulla ei oo mitään käsitystä kuinka mä rahtaan kaiken Suomen puolelle. Todennäkösesti lähetän jonkun laivan kokosen pahvilaatikon täynnä tavaraa etukäteen kotiin, ei tästä muuten tuu mitään.

Kuten voi huomata paniikki alkaa iskeä, vaikka mulla onkin ihan mieletön ikävä kaikkia sielä Suomessa, mä en sitten millään, en millään haluaisi tulla täältä kotiin.. Seinäjoki tuntuu jotenki tosi masentavalta paikalta, ja mua masentaa että mulla on vielä yli 2 vuotta koulua jäljellä, mä en voikkaan tehdä ja mennä minne haluan, vielä. Huoh. Nää tuntemukset menee todennäkösesti ohi viikossa, vaikka vielä samalta tuntuiski kotona. Onneksi mulla on edelleen suunnilleen kuukausi aikaa nauttia elämästä täälä, ja tiedossa on vaikka ja mitä kivaa. Lauantaina mm. suuntana on Oslo yhdessä työkavereiden kanssa, aika random, mutta tulee todennäkösesti olemaan supermahtava reissu!

Ja tottakai mä tiedän ettei se Suomessakaan kauaa tunnu masentavalta, onhan mulla olemassa ihan parhaat kaverit ja perhe! Eikä tarvi pelätä, en mä kulje nokka pystyssä ja hauku kaikkea liikkuvaa menemään ku kaikki on muka paremmin täälä, ei ei, kaikki ei todellakaan oo paremmin täälä, mutta tottakai se tuntuu mahtavalta, ensimmäistä kertaa poissa kotoa ja vieraassa maassa, jossa kaikki on vielä mennyt paremmin ku hyvin. Kiitos siitä kuuluu kaikille mahtaville ihmisille täälä, ja ehkä vähän myös englannin opettajille kun kielimuurikaan ei oo ollu esteenä juuri ollenkaan, ainutta päänvaivaa on aiheuttanu aksentit, varsinkin scotti aksentti, belfastin aksentti ja mun kämppiksen joku etelän aksentti.. mutta kyllä se siitä, onpa vähä tarttunutkin.

Tää on ehkä maailmankaikkeuden sekavin kirjoitus, mutta tuntui jotenkin siltä että pitää vähä "avautua", perustinhan mä tän blogin sillon alussa senkin takia että saan pidettyä oman pääni selvänä. Toivottavasti tää nyt pitää noi painajaiset loitolla ja estää mua murehtimasta liikaa. Päivä kerrallaan ja sittenhän onkin jo pian Joulu ;)

Terveisin vammasilmä Annu.

Ps. tos ekas punases mä asun